Olenko riittävän vastuullinen viettäessäni suurimman osan päivästäni Flow-tilassa? Voinko vakuuttaa organisaatiot siitä, että tulevaisuuden kilpailukyky taataan organisaation kyvyllä muuntautua strategian mukaiseksi? Kyllä voin. Olen riittävän vastuullinen.
Hyvinvointiyhteiskuntamme vastuullinen muutos vaatii luovuutta, huomisen näkemistä tänään. Hyvä uutinen on se, että luovuutta on meillä kaikilla. Korona-aika on antanut meille mahdollisuuden pysähtyä. Joka kerta hiljentäessä on aikaa oivaltaa ne asiat, jotka juostessa häviävät liian kauas horisonttiin. Oppimisen taidot ovat olleet keskeinen menestystekijä siirryttäessä ensin etätyöhön ja nyt pikkuhiljaa hybridityöhön palatessa. Seinät eivät tee tulosta. Oppiva ja menestyvä tekijä tekee tulosta. Mikä on siis suorin tie huomisen johtajuuteen?
Kaizen on japaninkielinen termi ja tarkoittaa jatkuvaa parantamista pienin askelin. Pidän näistä – pienistä askelista! Vastuullinen muutos yrityksessä näyttäytyy minulle ennen kaikkea yhteisenä ymmärryksenä. Sitä joko on tai ei ole. Lähdin hieman tutkimaan tarkemmin ymmärryksen tasoa.
Kun meillä kaikilla on a) luovuutta ja b) kyky selviytyä, mistä löydän ratkaisun avaimia samalle ymmärryksen tasolle pääsemiseksi?
Jotta minä ja työni kulkisimme pienin askelin suorinta tietä huomisen johtajuuteen, tarvitaan raamit oman leikkikentän rajaamiseen. Sanotaan, että jokaisen ihmisen perustarpeita ovat kuulluksi, nähdyksi ja erityisesti ymmärretyksi tulemisen tarpeet. Käsilläni oli siis perustarpeet ja raamit, ja tavoitteena suorin tie huomisen johtajuuteen. Syvennyin vuosien ajan havainnoimaan ymmärretyksi tulemisen diagnoosia.
Asetin vaakaviivalle yhtäläisyysmerkein parhaan reitin löytääkseni diagnoosin. Simuloin arjessa erilaisilla menetelmillä, miten eri tavoin me ihmiset ajattelemme asioista. Vain konkreettiset asiat veivät minua kohti lääkkeitä. Keskustellessani päivänselvänä pitämästäni strategiasta - ”Tuossahan se on – katso tuossa”, ei ymmärrykseni riittänyt käsittämään miksi toinen ei kävele askel askeleelta parhaaksi katsottua tietä maaliin. Tajusin sentään seuraavaksi kysyä: Miksi?
Miksi-kysymys johdatti minut ymmärtämään toista ihmistä nopeammin kuin osasin kuvitella. Oivalsin pienten askelien auki purkamisen tärkeyden jokaisella askeleella, muuten matkalla vastaan tulevat tärkeät harha-askeleet olisivat jääneet huomaamatta. Strategiaprosessi sanana ei ollut enää vaikea käsittää. Sovelsin vuosien varrella vuorovaikutusmenetelmiä teoriasta käytäntöön ja opin ymmärtämään erilaisia ajattelutyylejä. Jokaista ajattelutyyliä testasin arjessa konkreettisesti työtehtävissä. Oivalsin että tulevaisuuden johtajuus on vakioitavissa eri rooleihin!
Aloin mallintaa omaa työtäni ja sitä, kuinka pystyn rakentamaan mahdollisimman hyvän tavan toteuttaa johtajuutta kokemalla samalla työn iloa ja olemalla tuottava. Havainnoin jälleen, mistä koostuvat tehtävät, joiden kimppuun janoan päivittäin. Mitkä tehtävät taasen saivat tekosyitä toisen perään, kun eivät tulleet hoidetuksi kuin hammasta purren? Sainhan samanaikaisesti valtavasti tulosta aikaiseksi, kun leikin itsekseni, välillä asiakkaiden kanssa.
Matkalla johtajuuteen ymmärrykseni taso kasvoi ja tulin ymmärretyksi sitä paremmin, mitä enemmän avasin muille omia pieniä askeleita ajattelustani.
Työntekijälähtöiseksi muokattu leikkikenttä on ensimmäinen vastuullinen johtajuuden teko. Me palvelemme toinen toisiamme auttaaksemme parhaan reitin mahdollistamisessa. Jokainen, jolta kysyt halusta olla parempi ihminen, vastaa kyllä! Olemme siis vastuussa muutoksesta, joka lähtee minä ja työni -pelikentän turhan tekemisen karsimisesta ja päivittämisestä sujuvaksi. Selkokielisen strategiaprosessin ymmärtäminen yksilön tasolla luo kilpailukyvyn ja mahdollistaa huomisen johtajuuden!