Valmentaminen täydentää muotoilijan työkalupakkia

Ymmärrys muotoiluajattelusta ja sen hyödyistä liiketoiminnan kehittämisessä on lisääntynyt ja muotoilu siirtynyt nurkkahuoneista kahvitaukojen ja lounaspöytien puheenaiheeksi. Samalla muotoilu alana on kehittynyt lähemmäksi ihmistä. Tuotteiden muotoilusta on siirrytty palveluiden muotoilemiseen ja palvelumuotoilun ohella puhutaan yhä enemmän kokemusten ja käyttäytymisen muotoilusta.

Muotoilija pyrkii ymmärtämään yhä syvällisemmin palveluun linkittyvien yksilöiden toimintaa, käyttäytymistä ja motiiveja voidakseen luoda aidosti puhuttelevia kokemuksia. Moni muotoilija laajentaakin osaamistaan tai hyödyntää aiempia opintoja ihmistieteiden, kuten psykologian tai antropologian, saralta.

Valmentaminen on henkilökohtaisen tulevaisuuden muotoilemista

Laajensin itse hiljattain omaa ihmistuntemuksen työkalupakkiani valmentajakoulutuksessa. Valmentaminen (coaching) on menetelmä, joka pyrkii yksilön potentiaalin esiintuomiseen ja hyödyntämiseen tavoitteiden saavuttamiseksi. Valmentaja toimii valmennettavan kumppanina ja tukee tätä muutosmatkalla, tarjoaa sopivia työkaluja valmennettavan käyttöön ja ohjaa tämän tietyn prosessin läpi kohti valmennettavan määrittämää päämäärää. Voisi sanoa valmentajan auttavan valmennettavaa muotoilemaan omaa tulevaisuuttansa.

Tunnetuimpia valmentamisen muotoja lienevät parempaan elämään tähtäävä life coaching ja työuralla etenemiseen keskittyvä uravalmennus, mutta menetelmää voi hyödyntää myös esimerkiksi taloudellisten, ihmissuhteisiin liittyvien tai hyvinvoinnin haasteiden ratkomiseen. Valmentava johtaminen muokkaa pomon roolia auktoriteetista fasilitoijaksi ja sparraajaksi. Jotkut yritykset ovat palkanneet valmentajia työntekijöiden käyttöön auttamaan arjen haastavien tilanteiden käsittelyssä. Myös erilaiset ryhmävalmennukset niin työn kuin vapaa-ajan kontekstissa ovat nousseet perinteisemmän yksilövalmennuksen rinnalle.

Valmennus- ja muotoiluprosessi kulkevat käsi kädessä

Valmentamiseen perehdyttyäni huomasin ilokseni menetelmän noudattelevan jokseenkin samaa rakennetta kuin palvelumuotoilukin. Lähestymistapa, periaatteet ja prosessi ovat yllättävänkin lähellä toisiaan ja sovellettavissa ristiin. Valmentamisessa käytettävistä menetelmistä on hyötyä muotoilijalle tämän pureutuessa yhä syvemmälle yksilöiden ajatus- ja kokemusmaailmaan. Toisaalta valmentaja voi hyödyntää muotoiluajattelun pitkään käytettyjä ja tehokkaiksi jalostuneita menetelmiä toimiessaan valmennettaviensa kanssa.

Sekä valmennus- että muotoiluprosessin voi ajatella seuraavan mallia, jossa vuorotellen laajennetaan vaihtoehtojen määrää ja karsitaan sitä. Muotoilussa tätä mallia kutsutaan tuplatimantiksi, valmennuksessa esimerkiksi ROSA-malliksi. Malli jakautuu neljään vaiheeseen, joista kaksi ensimmäistä tähtäävät ongelman tai tavoitteen määrittämiseen ja kaksi seuraavaa ratkaisujen löytämiseen ja toteuttamiseen.

Vaihe 1: Tiedon hankkiminen ja ymmärryksen kasvattaminen (Discover/Reality)

Muotoilija tutustuu kehitettävän palvelun toimintaympäristöön ja siihen linkittyviin ihmisiin. Tässä vaiheessa voidaan tehdä esimerkiksi käyttäjähaastatteluja tai benchmarkata hyviä esimerkkejä vastaavista palveluista. Valmentaja taas tutustuu valmennettavan todellisuuteen, näkemyksiin, kokemuksiin ja haasteisiin sellaisten kysymysten kautta kuin “kuvaile tämänhetkistä tilannettasi” tai “minkälainen vaikutus tällä asialla on sinuun”.

Vaihe 2: Olennaisen poimiminen ja suunnan valinta (Define/Objectives)

Muotoilija poimii kerätystä tiedosta olennaiset asiat ja kiteyttää ymmärryksen ongelmasta tai ratkaistavasta haasteesta. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi persoonakuvausten ja palvelupolkujen laatimista. Valmentaja selvittää valmennettavan unelmista ja tavoitteista sen tärkeimmän, jota kohti tämä haluaa lähteä pyrkimään prosessin aikana. Tässä auttavat sellaiset kysymykset kuin “mitä haluaisit muuttaa” tai “mistä tiedät saavuttaneesi tavoitteesi”.

Vaihe 3: Ideointi ja ratkaisujen etsiminen (Develop/Solutions)

Muotoilija fasilitoi ratkaisuideoiden tuottamiseen tähtääviä työpajoja tai muita tilaisuuksia, joissa erilaisia menetelmiä hyödyntäen pyritään keksimään mahdollisimman paljon erilaisia tapoja ratkaista aiemmin määritelty ongelma. Valmentaja auttaa valmennettavaa keksimään ratkaisuja oman tavoitteensa saavuttamiseksi kysymällä sellaisia kysymyksiä kuin “mikä olisi paras mahdollinen ratkaisu” tai “mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua”.

Vaihe 4: Toimeenpano ja toteuttaminen (Deliver/Action)

Muotoilija auttaa valitsemaan parhaan ratkaisun arviointiin ja priorisointiin perustuvien menetelmien avulla. Ideoista laaditaan prototyyppejä, joita testataan käyttäjillä. Paras ratkaisu toteutetaan toimivaksi palveluksi. Valmentaja kannustaa valmennettavaa ottamaan ensimmäisen askeleen kohti tavoitettaan kotiläksyn avulla. Sen määrittelyssä auttavat sellaiset kysymykset kuin “mikä vaihtoehto vie sinua eniten kohti tavoitettasi” tai “mitä sinun pitää tehdä ensimmäiseksi”.

Valmennuksen perusolettamat

Valmennukseen liittyy kolme perusolettamaa, joiden pohjalta valmentaja toimii. Nämä olettamat tai periaatteet ohjaavat valmennusprosessia ja vuorovaikutusta. Samat olettamat ovat käännettävissä muotoilun kielelle, jolloin ne tukevat muotoilijaa työssään.

Kartta ei ole maasto

Valmentaja lähtee siitä olettamuksesta, että meillä jokaisella on oma karttamme todellisuudesta. Tämä kartta perustuu kokemuksiimme, arvoihimme ja tietämykseemme, ja se vaikuttaa siihen, miten me maailman näemme ja koemme. Valmentajan tehtävä on kunnioittaa asiakkaan karttaa, vaikka se poikkeaisi hänen omastaan. Vastaavasti muotoilijan tulee ymmärtää asiakkaan tai käyttäjän näkökulma. Muotoilija ei muotoile itselleen mieluisinta ratkaisua vaan pyrkii hahmottamaan asiakkaan maailmankartan ja tekemään valintoja siihen pohjautuen.

Ymmärtääkseen täytyy toimia

Se, mikä teoriassa kuulostaa hyvältä, ei välttämättä toimi käytännössä. Valmentaja kannustaa valmennettavaa tekemään valintoja ja toimimaan niiden pohjalta. Jokainen askel joko vie kohti päämäärää tai auttaa oivaltamaan jotain uutta. Myös muotoilijan tulisi pyrkiä tuomaan ideat todellisuuteen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Me laadimme prototyyppejä, jotka muuttavat abstraktit ideat konkreettisiksi, ja testaamme näitä prototyyppejä oikeilla käyttäjillä oikeassa maailmassa. Valmentajan antama kotitehtävä on itse asiassa prototyyppi mahdollisesta uudesta suunnasta tai toimintatavasta, jota valmennettava testaa osana todellista arkeaan.

Valmentajalla on kysymykset, asiakkaalla vastaukset

Valmennusprosessissa valmentaja toimii fasilitoijana, jonka tehtävä on kysyä oikeat kysymykset. Valmennettava on vastuussa sisällöstä vastaamalla kysymyksiin. Jos valmennettava ei osaa vastata, valmentajan täytyy kysyä parempia kysymyksiä. Myös muotoilijan työ perustuu kysymyksiin. Muotoilija ei ole taiteilija, joka toteuttaa omaa visiotaan, vaan muotoilijan tehtävä on kehittää paras mahdollinen ratkaisu valittuun ongelmaan. Mitä enemmän muotoilija tietää ongelmasta ja asiakkaasta, sitä vähemmän vaihtoehtoja tällä on ratkaisun suhteen.

Älä tyydy ilmeisiin vastauksiin

Tiesitkö, että 90% ajatuksistasi ovat todennäköisesti samoja kuin eilen? Niin valmentajan kuin muotoilijankin tehtävä on auttaa löytämään uusia näkökulmia ja ajattelemaan myös laatikon ulkopuolelta. Kun valmentaja kysyy valmennettavalta, miten tämä voisi saavuttaa tavoitteensa, todennäköisesti ensimmäiset viisi tai kymmenenkin vastausta ovat itsestäänselvyyksiä, jotka kuka tahansa muukin olisi voinut keksiä. Vaatii työtä päästä itsestäänselvistä edes kiinnostaviin ja luoviin ideoihin, mutta todelliset helmet löytyvät vasta kaikkien näiden ulkopuolelta. Innovatiivinen idea on sellainen, jota ei ole tullut ajatelleeksi aiemmin, mutta joka keksimisen jälkeen tuntuu ilmeiseltä. Kun ratkaisu on olemassa, sen eteenpäin vieminen on helppoa.

Valmentaja pyrkii auttamaan valmennettavaansa vaihtamaan näkökulmaa kysymällä sellaisia kysymyksiä kuin “miten ihailemasi henkilö ratkaisisi tämän” tai “mitä sanoisit ystävällesi, jos hän olisi tämän haasteen edessä”. Tämä vaihe tuntuu usein turhauttavalta ja vaikealta, koska valmennettava joutuu ponnistelemaan päästäkseen eroon tutuista ratkaisumalleistaan. Jos ratkaisu olisi valmiina heti, todennäköisesti sitä olisi käytetty ajat sitten eikä koko ongelmaa olisi olemassa. Tämän vuoksi valmentajan pitää puskea valmennettava ilmeisten ideoiden yli kohti ennalta tuntematonta ratkaisua.

Myös muotoiluprosessissa tuskallisin vaihe iskee usein siinä kohdassa, kun ilmeiset ideat on ammennettu osallistujilta ja pitäisi ryhtyä kehittämään konseptia. Yhtäkkiä kaikki ideat tuntuvat huonoilta ja mitäänsanomattomilta eikä energiaa luovaan aivoriiheen enää löydy. Tässä kohdassa muotoilijan pitää jaksaa puskea ja kannustaa tai kaivaa takataskustaan jokin hulluihin ideoihin houkutteleva menetelmä. Siellä jossain kaiken seassa on se helmi, jonka esiin kaivaminen on niin muotoilijan kuin valmentajankin tärkeimpiä tehtäviä.